26. lokakuuta 2010

KUTU SIIKOJA JA MONTA MADETTA

Tämän aamun saalis: siikoja ja matikoita.Kitka oli tyven, mutta silti oli kylmä.Kädet tahtovat kohmettua verkkoja nostaessa.

Päivälliseksi meillä oli madeperunat.
Tässä suosikkiruokani ohje:

Kaksi madetta (pienehköä), 1 1/2 kg perunoita, 2 rkl vehnäjauhoja, 2 tl suolaa, 150 g voita, 2 dl maitoa, 1 iso sipuli, vettä.

Mateet kaavitaan (ei nyljetä), suolistetaan, mäti ja maksa otetaan talteen. Kalat leikataan n. 5 cm:n pituisiin siivuihin ja huuhdotaan. Perunat kuoritaan ja lohkotaan. Kattilaan pannaan vettä niin paljon, että perunat ja kalat peittyvät. Kalat ja perunat pannaan kiehuvaan veteen ja keitetään hiljaisella tulella. 15 minuutin keittämisen jälkeen lisätään suurus ja keittämistä jatketaan kunnes keitto on kypsä. Sipuli, voi ja suola lisätään lopuksi.

Sipulikastike kruunaa aterian :)

Peräpohjalainen sipulikastike

Otetaan perunoiden keitinvettä pikkuisen, kattilan pohjanpeiton verran. Tähän veteen pannaan uutta ( tai vanhaa ) sipulia aika pieneksi hakattuna. Sitten lisätään voita. Hmm, aika runsaasti (suunniulleen 50-70 grammaa). Sen annetaan sulaa ja siinä kaikki. Voi ei siis saa kiehua, saati sitten mitään paistamista. Suolaa pitaa 1-2 tl, on siis ihan oleellista, että suolanmaku tuntuu tässä ruoassa.



Anisa ja Mikael tarjosivat päiväkahvilla kardemummakakkua.Nam :)

Ei kommentteja: