26. lokakuuta 2010

KUTU SIIKOJA JA MONTA MADETTA

Tämän aamun saalis: siikoja ja matikoita.Kitka oli tyven, mutta silti oli kylmä.Kädet tahtovat kohmettua verkkoja nostaessa.

Päivälliseksi meillä oli madeperunat.
Tässä suosikkiruokani ohje:

Kaksi madetta (pienehköä), 1 1/2 kg perunoita, 2 rkl vehnäjauhoja, 2 tl suolaa, 150 g voita, 2 dl maitoa, 1 iso sipuli, vettä.

Mateet kaavitaan (ei nyljetä), suolistetaan, mäti ja maksa otetaan talteen. Kalat leikataan n. 5 cm:n pituisiin siivuihin ja huuhdotaan. Perunat kuoritaan ja lohkotaan. Kattilaan pannaan vettä niin paljon, että perunat ja kalat peittyvät. Kalat ja perunat pannaan kiehuvaan veteen ja keitetään hiljaisella tulella. 15 minuutin keittämisen jälkeen lisätään suurus ja keittämistä jatketaan kunnes keitto on kypsä. Sipuli, voi ja suola lisätään lopuksi.

Sipulikastike kruunaa aterian :)

Peräpohjalainen sipulikastike

Otetaan perunoiden keitinvettä pikkuisen, kattilan pohjanpeiton verran. Tähän veteen pannaan uutta ( tai vanhaa ) sipulia aika pieneksi hakattuna. Sitten lisätään voita. Hmm, aika runsaasti (suunniulleen 50-70 grammaa). Sen annetaan sulaa ja siinä kaikki. Voi ei siis saa kiehua, saati sitten mitään paistamista. Suolaa pitaa 1-2 tl, on siis ihan oleellista, että suolanmaku tuntuu tässä ruoassa.



Anisa ja Mikael tarjosivat päiväkahvilla kardemummakakkua.Nam :)

24. lokakuuta 2010

PORKKANA-KINUSKIPIIRAKKA

Loskakelin piristykseksi äidin tekemä maittava piirakka.Porkkana tuo pohjaan mehukkuutta ja appelsiini maistuu juuri sopivasti.Nam :)



14 - 16 annosta

200 g porkkanoita
2 kananmunaa
2 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 dl mantelirouhetta
125 g margariinia
2 rkl appelsiinimehua
Appelsiini-kinuskikastike
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
1 appelsiinin raastettu kuori

Kuori ja raasta porkkanat hienoksi. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet ja mantelirouhe keskenään. Lisää munavaahtoon vuorotellen varovaisesti nostellen kuivia aineita ja sulatettua rasvaa. Sekoita joukkoon porkkanaraaste ja appelsiinimehu.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun 25x35 cm:n kokoiseen uunivuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Anna kakkulevyn jäähtyä.

Valmista kinuskikastike. Keitä reilussa kattilassa kermaa, fariinisokeria ja appelsiinin kuoriraastetta 10–15 minuuttia tai kunnes kastike sakenee. Kastike saa koko ajan kunnolla kiehua keittäessä. Tiputa pisara kylmään veteen. Jos pisara pysyy koossa, kastike on valmista. Valuta kuuma kinuski tasaisesti kakkulevyn päälle. Leikkaa piirakka annospaloiksi.

Ohjeen löytyy yhteishyvän verkkovisuilta.

16. lokakuuta 2010

HALKOSAVOTTA

Olen latonut halkoja.Hellapuut meidän täytyy ostaa.Minun tekemät pinot kuivuvat vasta ensi kesänä.

12. lokakuuta 2010

ENSILUMI 11.10.2010

Pakkasta -3 ja satelee lunta.Kitka ei onneksi jäädy vielä moneen viikkoon.Verkot siis veteen ja siikaa pyytämään.

11. lokakuuta 2010

VASTUSTAMATON KEITTIÖVAAKA :)

Kauppareissulla törmäsin upeaan punaiseen keittiövaakaan.Tällaisen olen aina halunnut.Hyvin toimii ja tarpeeseen tuli, ei vain koristeeksi.